Faskia ja Foamroller -ohjaajakoulutus

Faskia ja Foamroller -ohjaajakoulutus

  • Alkulämmittely, loppujäähdyttely ohjelmien rakentaminen
  • Huolto tuntien ja Aktiivisen palautumisen ohjelmoiminen
  • Liikkuvuus- ja välinetekniikoiden ohjelmoiminen asiakkaille


Tuloksia ja kokemuksia


”Sain kuntoutettua välilevynpullistumaani dynaamisilla liikkuvuuksilla, aktivoinneilla ja rullalla. Selkäni on paljon paremmassa kunnossa ja olen hyvässä työkunnossa taas!” Aki Haarala, Ammattikitaristi

Toiminnalisten testauksien avulla sain nopean avun kireille lihaksille. Tehon huomasi jo seuraavassa treenissä  Nooralotta Neziri, Suomenennätys pika-aituri

“Monipuolinen, käytännönläheinen sekä teorian että käytännön yhdistävä koulutus. Asiaa tuli paljon, mutta ymmärrettävästi. Esimerkein selitettyinä. Sain paljon eväitä omilla tunneilla käytettäväksi. Odotukset ylittyivät, sisältö oli monipuolisempi kuin odotin.” – Saila Rajala, Liikuntakeskus Willa




Paitsi liikkumattomista, myös 80 % kuntoilijoista on kipeitä

Kuntoilijatkin loukkaavat ja ovat jumissa vaikka lämmittelisivät esim crosstrainerilla tms. Myös liikkujista noin 80 % kärsii venähdyksistä ja kivuista mm. heikkolaatuisen lämmittelyn ja huollon vuoksi. Niitä ei ole ohjelmoitu. Kivut ovat itsestäänselvyys, jos ei lämmittele ollenkaan. Mutta niitä tulee myös, jos lämmittelyä ei ole ohjelmoitu laajemmin. Koulutuksessa rakennetaan lämmittely, jäähdyttely ja huolto-ohjelmat, jotka rakentavat TULE elimistön vastaamaan sekä nyky arkea, että treenejä.

Perustuu pitkään kokemukseen todellisessa elämässä


"Rikoin polveni ensimmäisen kerran 15 vuotiaana, eturistiside poikki. Vuoden toipumisajan jälkeen koin, ettei jalka silti kestä jalkapallon pelaamista. En ollut saanut riittäviä kuntoutusohjeita; toimintakyky oli palannut, mutta en pystynyt potkaisemaan palloa vasurilla. laji vaihtui samalla jääkiekoksi jota polvi kesti paremmin.

10 vuotta myöhemmin sama eturistiside katkesi uudelleen, juuri maajoukkueen kynnyksellä, mutta tällöin kuntoutuksesta tiedettiin jo enemmän ja jo 6kk jälkeen olin takaisin kentällä, entistä vahvempana ja saavutinkin niin olympiasijoituksen, MM mitalin ja kaksi Suomen mestaruutta. Merkittävää polvivamman osalta oli, että liikerata oli selkeästi alentunut vasemmassa polvessani koko peliurani. Sain vain hädin tuskin vasemmasta nilkasta kiinni seisaaltaan etureiden venyttäessäni.

Luulisi, että kovan treenin ja pitkän uran jälkeen keho on mitä on, mutta on käynyt päinvastoin. Nykyään rullalla, dynaamisilla venytyksillä ja kontrolliharjoitteilla Tein ensimmäisen spagaatin 33 vuotiaana ja nyt 38 vuotiaan pääsen ensimmäistä kertaa syväkyykkyyn 20 vuoteen. Olen valmentanut satoja yksilöasiakkaita ja ryhmiä, seka kouluttanut treeniä ja varsinkin  kehonhuoltoa mm. jääkiekkoilijoille ja muille urheilijoille, mutta myös arkiliikkujille treeniryhmissä."

- Kouluttaja, fysioterapeutti ja valmentaja Eveliina Similä



Koulutus sisältää käytännölliset ohjeet ja valmiit ohjelmapohjat, joilla voit käyttää rullaa, muita välineitä ja fascia- ja hermostoperusteista liikettä tuloksekkaasti, sekä omana tuntinaan, että osana muuta harjoittelua ja hoitoa.

Koulutuksessa opit

  • Rakentamaan huippulaatuisia huoltotunteja ja ohjelmia dynaamisten liikkuvuusharjoitteiden ja rullan ym. välineiden kanssa, ovat ne sitten oma kokonaisuutensa, tai osana sinun omaa kokonaisuuttasi.
  • Rakentamaan nykyaikisesti ohjelmoituja alkulämmittely ja loppujäähdyttely ohjelmia kaikkiin treeneihin, niin yksilö kuin ryhmätarpeisiin.
  • Käyttämään eri liikkuvuus- ja rullatekniikoita Personal training asiakkaiden kanssa
  • Antamaan henkilökohtaisia vinkkejä ja ohjelmia hieronta / terapia-asiakkaille.
  • Saat myös valmiita ohjelmapohjia.

Päivä koostuu neljästä osasta

Aloitamme päivän demoilla, jotta pystyt saman tien vetämään samalla kaavalla huippulaatuisia tunteja ja saat kokemuksen + kirjallisen materiaalin, miten ohjelmat on rakennettu. Koet niiden tekemän muutoksen myös samantien!

Saat hyödynnettyä niitä heti työssäsi. Käymme läpi viisi eri kaavaa, eli saat viisi valmista ohjelmaa heti käyttöön ja lisäksi opit käyttämään kaavoja eri tilanteissa.

Toiseksi rakennamme yhdessä alkulämmittely ja loppujäähdyttely ohjelmia.

Opit rakentamaan ohjelmat erilaisille asiakkaille ja eri lajeihin.

Kolmanneksi rakennamme huolto ohjelmia joita voi käyttää ryhmille, tai yksilöille aktiivisena palautumisena ja kehon ”korjaamisena” osana heidän ohjelmaa. Itse teen nykyään paljon tälläisia ohjelmia henkilöille ja urheilijoille jolla on jo hyvät varsinaiset treeniohjelmat.

Viimeiseksi käymme läpi ohjaajan työn toista osaa: Miten saada asiakkaat tekemään ohjelmia, miten motivoida heitä. Samalla kaava toimii asiakashankintaan, eli miten motivoida asiakkaita tulemaan tunneille ja tulemaan yksilövalmennukseen tai hoitoon.

Hinta

Monet liikekontrolli- ja fascia-perusteiset koulutukset maksavat alkaen 1000 € kahdelta päivältä.

Hinta  177€ + alv 24 % (219,48 € sis. alv)

Huom. mikäli ilmoittaudut ennen 10.8.2017 saat koulutuksen hintaan 157+alv! (Huomioithan peruutusehtomme ilmoittautuessasi.)

Saat tiivistettynä kaiken tiedon ja vielä valmiit, testatut ohjelmat joita on käytetty jo satojen yksilöasiakkaien ja ryhmien kanssa tuloksekkaasti.

Ilmoittaudu tästä!

Muistathan ilmoittaa, mihin kaupunkiin olet tulossa!

Lisätietoja: Jukka Harju 041 430 7841

Kouluttaja Eveliina Similä on sekä urheillut Olympia-tasolla että ohjannut ja valmentanut ammatikseen yli 10 vuotta.

  • Fysioterapeutti AMK
  • FISAF personal trainer
  • Terve Urheilija -kouluttaja
  • Ryhmäliikuntaohjaaja
  • Kahvakuulaohjaaja

Saavutukset:

  • Olympialaisten 4.sija 2006, jääkiekko
  • Maailmanmestaruus pronssi 2004
  • SM-kultaa 2006 ja 2011

Mitä parhaista parhaat tekevät

Toiminnalliset huoltoharjoitukset ja treenien alku- ja loppuosion ohjelmoiminen ovat asioita joita huippuvalmentajat kuten Gray Cook ja Tim Adams käyttävät NHL, NFL ja NBA seuroissa.

Bonus

  1. Koulutuksessa kaikista välineistä vähintään 20 % alennus.
  2. Lisäksi jokainen saa ilmaseksi gua-sha krapan arvo 9,90 €
  3. Kolmanneksi, saat pian julkaistavan ”Ravitse Fasciaa” verkkovalmennuksen Arvo 29 €

HUOM! Tämä on kevätkauden ainut ohjaajakoulutus.

80 % kuntoilijosita kärsii myös TULE-ongelmista. Moni on jo herännyt tähän ja alkaa vaatia valmentajiltaan tarkempaa ohjelmointia. Erotut joukosta eduksesi! Junioritkin kärsivät rasitusmurtumista jatkuvasti huonon valmennuksen takia. Meidän on aika nostaa valmennus uudelle tasolle ja alkaa pitää ihmiset terveinä.

Tule mukaan uuteen aaltoon!

Koko päivän koulutus valmiine ohjelmineen ja materiaaleineen vain 177 € + alv.(Ennen 10.8.2017 157 €+alv) Saat kaavojen aukiselityksen myös videomateriaalina ja kaikki kaavat kirjallisesti.

Aikataulu

  • Aamupäivä: Demot ja niiden purku
  • Lounas
  • Iltapäivä: Ohjelmien rakentaminen, Motivaatio ja Asiakastyö

Paikat ja ajat 

Turku ma 2.10. klo 9-16 Mentor Kuralankatu 2, 20540 Turku
Tampere pe 6.10. klo 9-16  MMA Team 300 Rautatienkatu 8, 33230 Tampere
Helsinki ma 9.10. klo 9-16 IdealFit, Sörnäisten rantatie 2.  Arena Centerin tiloissa.
Oulu pe 13.10. klo 9-16 Pilates Oulu, Tyrnäväntie 16 90400 Oulu


Ilmoittaudu tästä!

Muistathan ilmoittaa, mihin kaupunkiin olet tulossa!

Lisätietoja: Jukka Harju 0414307841